Kirsi & Juha Lehto

Rakkaat blogimme lukijat, on tullut aika kiittää teitä mukanaelämisestä Afrikan jaksomme aikana! Lauantaina saavuimme tänne jouluvalojen valaisemaan Suomen kaamokseen. Edessämme on uudet haasteet tällä kertaa seurakuntatyön merkeissä täällä Padasjoella. Tahdomme edelleen sulkeutua esirukouksiinne, tukenne näissä uusissa haasteissa on edellen tarpeen. Blogin jatkuminen on harkinnassa, palaamme siihen asiaan ensi vuoden puolella.

Uusi osoitteemme on Vaahteratie 3 as. 2, 17 500 Padasjoki. Juhan kännykkä 044-2664156, Kirsin 044-2664155. Juhan sähköposti edelleen juha.lehto@fida.info Kirsin uusi sähköpostiosoite kirsi.lehto@dnainternet.net

Siunattua Joulua toivotellen, Kirsi & Juha

Tämä viikko on sujahtanut erilaisia läksiäisiä viettäessä niin lähettitovereiden kuin kansallisten työtvereidemme kanssa. Keskiviikkona oli oikein maraton “lounas” Annan ja Jacksonin järjestämänä. He ovat juuri muuttaneet uuteen kotiin Darin etelärannalle ja samalla teimme tupatarkastuksen. 

Anna oli laittanut parastaan ja söimme maittavaa swahiliruokaa.

Mukana juhlissa oli tansanialaiset LEMATI -opiskelijat. LEMATI on johtajuuskoulutusohjelma, jossa Juha oli mukana ennenkuin siirtyi aluekoordinaattoriksi. Yksi opiskelioista on yhteistyökirkkomme hallintojohtaja, joten päätoimistokin oli edustettuna Mukavan lisän porukkaan toi myös Amanan kirkon pastori Abel. Hukkaan ei ole myöskään mennyt gender työ, veljet olivat mukana vaimoineen! Olen istunut niin monet kokoukset ja juhlat joskus ainoana naisena veljeskaartin keskellä, joten sinänsä erikoinen tilanne.

Puheita kuunneltiin vaivaiset 9 ja sen päälle vielä omat puheenvuorot. Lähdimme “lounaalle” kymmenen tienoissa aamupäivällä ja selvisimme kotiin illalla puoli kahdeksan.

Sitten oli vuorossa iso läksiäiskortti.

Pastori-Abelin talo on Kaluzien naapurissa ja kävimme sitäkin katsomassa. Talo on vielä kovin keskeneräinen sementtilattioineen, mutta siellä perhe jo asustelee. Nyt on sentään jo katto koko talon päällä, mutta kun he muuttivat taloon, katto oli vasta makuuhuoneiden päällä. Näillä sateilla vettä ei ihan onnistunut pitää pois makuuhuoneistakaan…

Kaluzeilla on pienen automatkan päässä kodistaan maatila, jossa kanojen lisäksi kasvaa kaikenlaisia hedelmiä sekä vihanneksia. Peltoala on aika iso ja saavat lisätuloja varsinkin kookoksen myynnillä. Tässä kuvakavalkaadi viljelyksistä.

Aamukamman piikit ovat lopussa ja illalla lähtee lentomme kohden Suomea.

Ihminen haluaa aina sitä mitä ei juuri nyt ole saatavilla. Kun kärvistelee Suomessa tähän aikaan vuodesta, unelmoi hiekkarannoista ja sitten täällä hiekkarannoilla unelmoi siitä, että voi laittaa oikein paksusti päälle ja tarpoa vastatuulta vasten vaakasuoraan satavan lumisateen keskellä. Täytyy myöntää, että meidän rannalla käynnit täällä Darin rannikolla ovat jääneet vähiin ja nyt sitten tässä lähdön kynnyksellä olemme koittaneet paikata vajetta ja viime viikolla kävimme peräti kaksi kertaa rannalla. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan

Ikioma rantaleijonani

Näimme tosi ison medusan. Näiden tieltä on parempi pysyä pois, nuo perässä lilluvat “hiukset” polttavat ihoa aika tavalla, jos sattuvat uidessa osumaan.

Taskuravulla ei kovin suuri nälkä seläty!

Sadekuuro yllätti meidät ja hakeuduimme kallion kielekkeen alle suojaan.

Sunnuntaina olimme Amanan kirkossa ja oli ”lähtösaarnan” vuoro, kokouksen päätteeksi seurakunnan pastoritiimi vielä siunasi meidät matkaan.

Sunnuntai-iltana hain Paulan kentältä ja sitten maanantaina oli vuorossa esitellä Paula Tansanian yhteistyökirkon johdolle. Aamupäivällä keskustelimme Sirkun ja Dannyn kanssa projektipuolen genderistä ja sitten iltapäivällä suunnittelimme yhdessä Jacksonin kanssa gendertyön jatkoa seurakuntapuolella.

Tiistaina sitten pidimme sellaista läksiäispäivää sillä lähettiporukalla, joka nyt sattui Darissa olemaan. Meidän lisäksi nyt joulukuussa täältä lähtevät uusiin haasteisiin myös Päivi ja Sam sekä Daisy ja Matti perheineen.

Kuvissa lapset ja aikuiset eivät mene ihan perheittäin, mutta mehän olemmekin täällä yhtä isoa perhettä

Illalla sitten suuntasimme porukalla läheiseen kalaravintolaan ja pitsiprinsessa Noela on pukeutunut juhlan arvon mukaisesti!

Kaikki pidimme vähän puheita… tämä porukka on kyllä siitä upeeta, että hyvää palautetta on saanut pitkin matkaa, joten kiitokset eivät jääneet viimeisen yhteisen illan varaan.

Ruoka oli erinomaista! Hummeria, rapuja ja mustekalaa, näitä herkkuja ei sitten taas Suomessa ihan heti pääse nauttimaan.

Taivaan Isälle kiitollisena kaikesta, mitä olemme yhdessä kokeneet tämän Tansanian tiimin kanssa!

Tämä viikko on sitten sujunut tavaroita pakkaillen. Lentorahtimme lähtee ensi keskiviikkona, joten tyhjensimme kotimme nyt marraskuun loppuun ja viimeiset pari viikkoa asustelemme tässä asuinalueemme vierastalossa.

Jo elokuussa syksyn aikatauluja sopiessamme vannotin Juhaa, että tämä marraskuun viimeinen viikko on sitten vain ja ainoastaan pakkaamista. No parista päivästä jouduin tinkimään, mutta kuten kuvasta näkyy, kyllä hän kortensa kekoon kantoi

Tässä vaiheessa oli toimistosta enää jäljellä mikäs muu kuin kannettava ja nettiyhteys!

Viimeiset reilut pari vuotta meillä on ollut apulaisena Dinna. Se on aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon että kaikkina Afrikan vuosina hän on ensimmäinen, jota olen pitänyt saannöllisesti, vaikkakin kyllä vain puolipäiväisenä. Täällä jokaisella on apulainen ja sitä katsotaan vähän pahalla, jollet työllistä jotakuta. Se on vain niin kaukainen ajatus suomalaisessa kulttuurissa ja mä erityisesti kaipaan omaa rauhaa, enkä kestä että joku nurkissa pyörii. Mutta nyt varsinkin kun olemme olleet paljon reissussa on ollut hienoa, että Dinnalle on voinut jättää kotinsa ja vuotavat katot ja muut yllätykset on hoitunut silloinkin kun olemme itse pois.

Kyllähän ne pakkaushommat aikatavalla mehut vievät ja tänä aamuna kun heräilimme tuntui uskomattomalta, ettei heti tarvinutkaan ponkaista matkaan ja vielä tekemään kaikki ne miljoona hommaa… olo on vetelä, mutta helpottunut.

Tässä vielä pari kuvaa suomalais-tansanialaisen ystäväperheemme luota, jossa olimme tänään viettämässä yksivuotissynttäreitä.

Tulevat pari viikkoa ovat vielä aikatavalla toimintaa täynnä, mutta jos tästä viikosta selvittiin, niin eiköhän seuraavistakin

Kirsi jo kirjoittelikin reissuistamme Etiopiassa. Siinä molemmin puolin Juhalla oli visiitiit Burundissa ja Keniassa. Burundissa oli Itäisen ja Keski - Afrikan kumppaneiden tapaaminen. Kaikilla näillä helluntakirkoilla on yhteistä pohjoismainen tausta. Isännät hoitivat tehtävänsä hienosti. Muut vastasivat matkoistaan itse, mutta Fidan puolelta sponsoroimme paria kenialaista sekä etiopialaista ja sudanilaista edustajaa. 

Fidan porukasta oli mukana mun lisäkseni Kakriaiset ja Rönkön Kari. Puhuimme niin johtajuuskoulutuksesta kuin kriisivalmiudestakin. Oli hienoa nähdä, että yhteistyö on kaikilla tasoilla tiivistymään päin.

Etiopian jälkeen oli vuorossa Kenian kauniit maisemat ja valmistujaisjuhlat Korussa.

Taas olin Karin kanssa reissussa, lisäksi paikalla olivat tietysti Kosket isäntinä ja sitten Jorma ja Markku Suomesta.

Paikallisista mukana oli korkeinta johtoa, aiemmalta ajalta Hesekiel ja nykyisistä Samuel.

Valmistujaisjuhlat ovat aina komeita tapahtumia, jossa on paljon puheita ja hienoja vaatteita - sekä tietysti värikkäät koristenauhat kaulaan! Monen vuoden ahkeruus palkittiin, joukossa oli historian ensimmäiset neljä BA -tutkinnon suorittanutta, joita itsekin olin pari kertaa opettamassa.

Tänään kotiuduin viimeiseltä työmatkalta, joka tällä kertaa suuntautui Etiopiaan. Työtäni jatkaa Fidan Itäisen Afrikan genderneuvonantajana Konttisen Paula ja nyt olikin sitten vuorossa hänen esittely ja tulevaisuuden suunnittelu yhdessä Etiopian yhteistyökirkkomme johdon kanssa.

Etiopian Gennet kirkko on edelläkävijä perhe -ja genderasioissa tällä alueella ja voisinpa sanoa Suomeenkin nähden. Viime heinäkuussa kirkon vuosikokouksessa tekivät päätöksen, jonka mukaan jokainen, siis sekä naiset että miehet voivat toimia kaikissa mahdollisissa seurakuntaviroissa kutsumuksensa mukaan. Iso linjanveto, jonka täytäntöön pano vaatii systemaattista opetusta, varsinkin mitä enemmän mennään ruohonjuuritason seurakuntiin maaseudulla.

Paula onnistui luomaan luttamuksellisen suhteen veljien kanssa ja tässä he innolla katselevat kuvia Paulan perheestä

Sitten siirryimme Debre Zeitiin ja tapasimme Aids-projektin, sekä nuorten vapaa-aika -ohjelman henkilökuntaa.

Tiistaina oli vuorossa Anun ja Briitan vetämä köyhienperheiden tukiohjelma.

Pääsimme myös nauttimaan Briitan tekemiä herkkuja ja kyllä meillä oli taas hulvattoman hauskaa yhdessä. Tässä on menossa tarina Briitan sanoja lainatakseni “Silloin kun minä vielä annoin avioliittoneuvontaa…” Te jotka tunnette Briitan voitte vain kuvitella… hän kun omien sanojensa mukaan on se ”löytämätön aarre”

Tässä sitten poseeramme Paulan kanssa, olen todella kiitollinen siitä, että paras henkilö on löytynyt jatkamaan tätä työtä!

Tässä sitten vielä pari kuvaa teille, jotka olette aikoinaan olleet Etipiassa… ensinnäkin siellä rakennetaan ihan mahdottomasti ja tiet ovat hulvattomia. Nämä kuvat ovat siltä niin kutsutulta confusion squarelta, eli risteys jossa leikkaa luukasoilta Bolelle menevä tie Debren tien kanssa. Siihen rakennetaan ihan hervotonta eritasoliittymää, joten piti hieraista pari kertaa silmiään ja varmistaa, että missäs sitä nyt ollaankaan….

Kieltämättä tällä reissulla oli sellainen tunnelma, että ympyrä sulkeutuu. Tammikuussa tulee 12 vuotta siitä, kun juuri Etiopiassa aloitimme nämä Afrikan vuotemme ja nyt sitten sain olla lopettelemassa tätä jaksoa Etiopiassa, pikkusen haikeeta on! No johan nyt on herkkää, mutta tää on tälläistä eroahdistuksen terapiointia

Juha on ollut jo kohta pari viikkoa reissussa ja hänen matkansa vielä jatkuu parin päivän koukkauksella Keniassa, mutta siitä sitten lisää ensi viikolla, kunhan hän selviää kotiin. Ensi viikko onkin sitten varattu pakkaamista varten ja koitamme saada lentorahdin lähtökuntoon. Viimeiset pari viikkoa asustelemme vierastalon puolella. Aamukammassa on 21 piikkiä jäljellä!

Huomenna pyörähtää vauhtiin viimeinen Afrikan kuukautemme tällä erää. Vielä on edessä viimeiset työmatkat, mutta kyllä ajatukset ovat jo monilta osin pakkauspuuhissa ja tulevissa kuvioissa.

Aikaisemmin kirjoittelin kadonneista projektirahoista ja ne löysivät tiensä oikealla tilille vaikkakin kuukauden myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan Nyt olemme sitten jo onnistuneen tyhjentämään tilin ja vielä lopettamaankin. Kun tulimme Tansaniaan oli kovan työn takana saada tili avattua ja tarvitsimme suosituskirjeen Fidan työntekijältä, joka oli kyseisen pankin asiakkaana. Nyt sitten kun lopetimme tiliä, tarvitsimme jälleen suosituskirjeen lopettamiseen Fidan nimissä. No selvisimme vain kahdella pankkikäynnillä siitä prosessista, joten hienosti meni!

Sana lähdöstämme ja myytävistä tavaroista on kiirinyt asuinalueemme työntekijöiden keskuudessa ja pojat ovat olleet innoissaan tekemässä kauppaa. Eipä heitä paljon kiinnosta miten se mikroaaltouuni tai kahvinkeitin toimii, taitaa tavarat löytää tiensä jatkomyyntiin, mutta mikäs siinä, hieno juttu jos saavat vähän välistä voittoa.

Tänään saimme nauttia suomivieraista. Helsingin Saalemin lähetyspastori Jyrki Palmi ja Oulun pastori Markku Tossavainen ystävänsä Jorman kanssa olivat tapaamassa seurakuntiensa lähettejä. Mitkään kirjeet, kuvat ja viedeot eivät korvaa sitä, että lähettäjien edustajat saavat mahdollisuuden vierailla lähettien luona. Olimmekin sitten kaikki Darin lähetit koolla yhteisen lounaan ja pienen hartaushetken tiimoilta.

Pariviikkoisen reissumme pari ekaa päivää olimme mukana alueellisessa kummiseminaarissa. Tässä Anita pitämässä aamunavausta.

Hellen Kampalasta.

Kummiporukka vieraili myös katulapsiprojektin Maisha Poa -keskuksella. Tässä menossa paperipussien valmistus, joiden tuotolla katetaan keskuksen menoja.

Kummiohjelman kautta tuetaan Narokissa toimivaa keskusta, johon vastaanotetaan maasaityttöjä, jotka ovat karanneet kotoaan, koska muuten heidät ympärileikattaisiin. Kuulimme koskettavan todistuksen yhden maasaitytön kertomana; pakomatka yhdessä sisarensa kanssa heidän veljensä avustamana, mahdollisuus opiskeluun ja myöhemmin paluu kotikylään ja sovinto perheen kanssa. Nyt hän intoa puhkuen kertoi unelmastaan, että voisi opiskeltuaan palata auttamaan tyttöjä, jotka edelleen käyvät läpi samaa, kuin hän itse aikoinaan. Eipä ollut kuivaa silmää kuulioiden joukossa ja jälleen yksi elävä todistus siitä, että työ ei ole turhaa!

Lauantaina olin kutsunut koolle eri maista lähettejä sekä kansallisia työtovereitani gendertyön tiimoilta. Aamupäivällä saimme infoa Etiopian luterilaisen kirkon kautta tehtävästä avioliittotyöstä Anna-Kaarinan ja Matin johdolla ja iltapäivällä pohdiskelimme porukalla mitä on menossa eri maissa ja mihin päin työtä pitäisi suunnata, kun Paula alkaa työtä luotsaamaan ensi vuoden alusta. Myös ensinmäinen “muuttokuorma” lähti liikkeelle, kun toin laatikollisen gendermatskua Paulan hoteisiin Nairobiin. Työ jatkuu hyvissä käsissä

Viime viikon vietimme Itäisen Afrikan lähetteinä Kenian Limurussa, Brackenhurstissa. Meillä on kaksi alueellista tapahtumaa vuodessa, jotka kokoavat alueen lähetit koolle; syksyisin koulutustapahtuma Brackenissa ja keväsin lähettipäivät Mombasassa. Tällä kertaa opettajina toimivat alkuviikosta luterilaiset lähettiystävämme Anna-Kaarina ja Matti Etiopiasta, aiheena oli kuinka jaksaa perheenä lähetystyössä. Loppuviikosta pohdimme kumppanuutta Tomin johdolla.

Lähettilasten riemua!

Danskukin sai pullaa

Kuten kuvasta näkyy myös FBI oli paikalla, no ei vaiskaan KK ystävänsä Markon kanssa olivat vakoilumatkalla, ja se maa vuosi mettä ja hunajaa… vai kuinka se olikaan?

Iltaisin, virallisen ohjelman jälkeen jatkoilla… ja kuinkas muuten: jäätelöä!

Mutta ei ne koulutuspäivät ihan pelkkää luennolla istumista ollut, vaan opettelimme tiimitaitoja käytännön tasolla. Huomaa pikkurillin asento!

Yhteispelillä se sujuu!

Tässä ei ole puskapissa, vaan polttopallo.

Kaveri hukassa?

Ohejeiden antaminen ei ole aina helppoa, eikä myöskään ohjeiden noudattaminen

Tämänkertaisia päiviä väritti aikamoinen haikeus, oli aika sanoa tälle rakkaalle porukalle hyvästit. Kun järjellä ajattelee ei ole mitään syytä lähteä täältä pois, mutta kun vain sisimmässään tietää, että nyt on aika nostella purjeita… Turvallista on kuitenkin tietää, että seuraavakin satama on Taivaan Isän tiedossa.

Tiistaina ajelimme Darista Nairobiin ja matkalla ohittimme lumihuippuisen Kilimanjarovuoren, joka tällä kertaa suostui näyttäytymään upeasti pilvien lomasta. Ennenkin olemme toki vuorta kuvaneet ohikulkiessamme, mutta taas tuli muutama kuva otettua ja niistä pari tässä teidänkin iloksi.

Parhaillaan olemme mukana Nairobin kummiseminaarissa ja kuuntelemme Sinan luentoa. Lauantaina on vuorossa genderohjelman aivoriihi ja ensi viikolla koonnumme yhdessä koko Itäisen Afrikan lähetteinä koulutuspäiville Kenian Limuruun.